Kalentereita myynnissä kaupoilla 11.-16.11.2019

Partiolaisten adventtikalenterissa valloittava metsän joulu. Kalenterin myyntihinta on tänä vuonna 10 euroa, josta suurin osa menee paikallisille lippukunnille. Lippukunnan osuus adventtikalenterin myyntihinnasta on 4,50 euroa. Kaikki adventtikalenterin tuotantoon liittyvät kustannukset maksaa keskusjärjestö.

Vihteräläiset myyvät kalentereita tällä viikolla iltaisin Nummelan ja Vihdin kirkonkylän isoimmilla ruokakaupoilla.
– Myymme kalentereita Nummelan Prismalla myös lauantaina 16.11. Vihterän kalenterimyynnistä vastaava Sirpa Vepsä vinkkaa.

Adventtikalenterin tuotoilla rahoitetaan perustoimintaa, hankintaan varusteita ja pidetään osallistumismaksut matalina, jotta jokaisella olisi mahdollisuus partioharrastukseen.

Partiolippukunta Vihterä käyttää kerättyä tuottoa muun muassa kaluston ylläpitokustannuksiin.
– Tänä vuonna keräämme rahaa erityisesti vuoden 2020 piirileirille osallistumiseen, Vepsä kertoo.

Tämän vuoden partiolaisten adventtikalenterin piirroksena on kuvittaja Christel Rönnsin valloittavan vauhdikas metsän joulu. Rönnsin eläväinen kuvitustyyli on monille entuudestaan tuttu lastenkirjoista. Finlandia Juniorillakin palkitun kuvittajan töitä on nähty muun muassa suosituissa Risto Räppääjä- ja Kissa Killi- kirjoissa.

Kalenterin voi tilata myös verkkokaupasta adventtikalenteri.fi minne päin maailmaa tahansa ja osoittaa tukensa haluamalleen lippukunnalle.