Vihterän omat ansiomerkit

Vihterällä oma ansiomerkkijärjestelmä, jolla muistetaan eri ikäisiä ansioituneita lippukunnan jäseniä.

Reippausmerkki

Reippausmerkki voidaan myöntää sudenpennulle tai seikkailijalle, joka on aktiivisesti mukana toiminnassa (viikkokokoukset ja retket), sekä toimii esimerkillisesti ja oma-aloitteisesti. Merkin saajilla on myös halua kehittyä ja kykyä ottaa muut huomioon.

Reippausmerkin voi saada vain sudenpentu- tai seikkailija-ikäkaudella

Reippausmerkkejä jaettaan kahdesti vuodessa, Yrjönpäiväjuhlassa ja Pikkujoululeirillä. Vuoden aikana  myönnetään yleensä kummallekin merkinsaajaikäkaudelle 1-3 reippausmerkkiä. Enimmillään merkkejä voidaan vuoden aikana myöntää kuusi per ikäkausi.

Reippausmerkki on pyöreä kankainen paitaan ommeltava merkki. Merkissä on mustalla taustalla partiolilja ja kaksi kirvestä. Ulkoasultaan merkki muistuttaa lippukuntamme huivimerkkiä.

Merkki kiinnitettään sudenpentupaitaan rintaan vasemmalle puolelle. Partiopaitaan merkki kiinnitetään vasemman taskun alle (katsojasta katsoen oikealle).

Vihterän ansiomitali

Vihterän ansiomitaleissa on kolme tasoa: II-luokka, I-luokka ja kunnia.

I- ja II-luokan mitali voidaan myöntään lippukunnan yhteishengen luomisesta, lippukunnan eteen tehdystä työstä ja oman pestin esimerkillisestä hoitamisesta.

Kunniamitali myönnetään pitkäjänteisestä toiminnasta lippukunnan hyväksi. Mitalin saamisen perusteena voi olla myös yksi iso lippukunnan hyväksi tehty teko.

II-luokan mitali on tarkoitettu tarpojille. Mitalina on polttoraudalla koristeltu mäntykiekko vihreällä nauhalla.

I-luokan mitali on tarkoitettu johtajaikäisille. Mitalina on polttoraudalla koristeltu pähkinäpuinen kiekko vihreällä nauhalla.

Kunniamitali on polttoraudalla koristeltu katajakiekko sinisellä nauhalla.

Lippukunnan omat ansiomitalit kiinnitettään partiopaitaan vasemman taskun yläpuolelle, SP:n/piirin merkkien vasemmalle puolelle (katsojasta katsoen oikealle).

Ansiomitali voidaan jakaa Yrjönpäiväjuhlassa, Syysjuhlassa tai Pikkujoululeirillä. Poikkeustapauksissa mitali voidaan jakaa myös jossain muussa lippukunnan tilaisuudessa.

Vuoden vihterä

Vuoden Vihterä on kiertävä palkinto, johon kuuluu kiertävä pysti ja saajalle jäävä numeroitu nahkainen polttomerkillä koristeltu huiviholkki. Palkinto jaettään kerran vuodessa Pikkujoululeirilla ja se voidaan myöntään yksittäiselle jäsenelle taikka ryhmälle ikäkaudesta riippumatta. 

Myöntöperusteina on oikea asenne, partiomainen ja aatteen mukainen toiminta, esimerkkinä toimiminen lippukunnan jäsenille.

Vihterä-kirves

Vihterä-kirves voidaan myöntää omien/muiden erätaitojen ja kädentaitojen kehittämisestä, ja/tai lippukunnan hyväksi tehdystä työstä, saaja voi olla ns. ”hiljainen puurtaja”.

Kirves on puuvartinen polttomerkillä ja numeroinnilla varustettu. Kirves jaetaan tarpeen mukaan lippukunnan tilaisuudessa.