Mitä partiossa tehdään?

Luonnossa liikkumisella ja siellä toimimisella on hyvin suuri rooli partiossa. Pelkkää retkeilyä partio ei kuitenkaan ole, vaan mukaan mahtuu niin käden kuin mielenkin taitoja. Iän myötä vastuu omista toimista siirtyy yhä enemmän myös vastuun kantamiseen muista. Partiotoiminta jakautuu ikäryhmien mukaan sudenpentuihin, seikkailijoihin, tarpojiin, samoajiin ja vaeltajiin.

Lippukuntamme koostuvat näistä ikäryhmistä. Jokaista ikäryhmää tarvitaan tasapainoiseen toimintaan. Vaikka jokaviikkoiset kokoontumiset tapahtuvat pienemmissä ryhmissä, leirit, kilpailut sekä juhlapäivät kokoavat usein koko lippukunnan yhteen. Lippukunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia, eikä ketään jätetä yksin.

Partiossa

  • retkeillään luonnossa, metsässä ja vesillä – Suomessa ja ulkomailla
  • yövytään teltassa tai mökissä kesällä ja talvella
  • osallistutaan erilaisille leireille
  • leikitään ja lauletaan kavereiden kanssa
  • opitaan kokemisen ja tekemisen kautta
  • päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta